Palasin lääkäristä.Kotiintuomisina on lähetteet laajoihin verikokeisiin,mammografiaan,koepalan ottoon ja uudestaan omalääkärille.Selän läiskät eivät olleet alkuunkaan maksaläiskiä ja lääkäri haluaa niistä koepalan.Mammografialle oli hänen mukaansa erittäin hyvä peruste ja verikokeilla kartoitetaan lähinnä niitä asioita,mitkä kertovat selän läiskistä enemmän.

Lääkäri tuntui olevan enemmän huolissaan voinnistani kuin itse olen ollut.En tiedä pitäisikö minunkin huolestua jostain,mutta kun en vielä tiedä että mistä.Olen muutenkin orientoitunut sairastamisasiaan siten,että otan vastaan mitä tuleman pitää.

Toisaalta pidän itseäni hölmönä kun en ole huolehtinut terveyteni säännöllisestä tarkistuttamisesta.Lääkärissä kun olen käynyt vasta sitten kun joku on jo vialla,ja sittenkin lähinnä vaan järkyttävässä flunssassa hakemassa sairaslomaa tai silloin kun pilli viheltää kivuliaasti kehkoputkentulehduksen vuoksi.

Tutkimusprojekti on nyt alkanut kohdallani.Saas nähdä mitä tuloksissa on.

Äidille soitin myös ja kehoitin menemään omalääkärilleen näyttämään läiskiään.Hän varasikin jo ajan ja pyytää myös lähetteen mammografiaan.Koska läiskät näyttävät samanlaisilta,ne todennäköisimmin ovat samaa laatua.