Eilen ja tänään olen keräillyt mustikoita metsästä.Aikaisemmin olen kerännyt mustikat käsin,mutta nyt keräsin poimurilla.Jostain syystä pomuri on ollut melkoinen outolintu minun käsissäni.Tokikaan en ole aikaisemmin harrastanut mustikkametsäilyä kuin joitakin kertoja vuosikymmenessä.Tänä kesänä lähdin metsään ja olen poimimisesta pitänyt suunnattomasti.

Onkohan se tämä neljänkympin ikä mikä muuttaa ihmisen sisäisen maailman toisenlaiseksi.Olen huomannut tekeväni monia sellaisia "emäntäasioita",joita en ole ennen tehnyt.Toki olen luonteeltani sellainen vanhanaikainen mammatyyppi.Tuo mustikkametsäily on kuitenkin uutta.

Silmäni ovat myös auenneet näkemään kanssaihmiset eri tavalla kuin ennen.Olen havahtunut siihen,kuinka vanhoja,tai paremminkin iäkkäitä,läheiset perheenjäsenet ovatkaan.Äitini on vanhentunut silmissä,appiukon askel on kohta samanpituinen kuin hiirenpoikasella ja anopin nouseminen keinutuolistaan ei enää käy mitenkään notkeasti.

Ehkä se on taas tuo serkkuni rintasyöpä mikä on pysäyttänyt minutkin katsomaan tarkemmin ympärilleni ja olemaan paremmin läsnä läheisilleni sekä muille ihmisille.Olen luultavammin oppinut arvostamaan tässä ja nyt-elämää ja elämään hetkessä.Ihmiset elävät ja vanhentuvat.

Tai sitten minulla on se kuuluisa neljänkympin kriisi.Kriisiytyminen menee lohkoittain.Ensin uskonkäsitykseni ja sielunrauhani meni remonttiin Valamon reissulla.Rintasyöpäuutinen pisti punnitsemaan elämänarvot ja merkityksen.Ja kun rupean näkemään arkisia asioita,alan tuntea kiinnostusta "emäntäasioihin".Elämänhalu sytyttelee isompaa roihua sisälläni.Hirvittää ja olen levoton.....